Tässä on tulossa suuri suuri elämänmuutos, jota olen kyllä jo toivonut jonkin aikaa.
Varoitus: Sisältää lauseita joita ei kannata lukea ruokapöydässä, ei kuitenkaan mitään alatyylisiä vitsejä. Sisältää myös paljon pohtimista ja omia ja toisilta otettuja neuvoja. Jos myöskään et jaksa lukea nyt mitään minua kohtaan iloista ja onnellista uutista niin kannattaa jättää lukeminen toiseen kertaan tai kokonaan välistä.
Saamme vauvan! Tai siis todennäköisyys vauvansaantiin on jo huomattavasti suurempi joten uskallan jo kertoa siitä. Jos jotain tapahtuu eikä vauva selviä niin se on sen ajan murhe sitten. Ja iso murhe onkin. Mutta vasta sitten... jos on ollakseen.
Kolmannes on ohi ja kuulun siihen 80% joka kärsii pahoinvointia, mutta siitä siihen toiseen puolikkaaseen joka ei oksentele. Muuten vaan sitten on niitä perus vatsa-selkä-kylki-lonkka-kipuja ja arrrrrmotonta väsymystä. Kaikki on kuitenkin täysin normaalia joten kestetään sitten.
Tässä muutama kysymys joita on tullut pohdittua tässä alkuraskauden aikana:
- Tuleeko minusta hyvä äiti?
- Onko minulla terveet elämäntavat?
- Syönkö minä terveellisesti?
- Miks mä en jaksa enää syödä yhtäpaljon kerralla ku aiemmin?
- Miks mul on koko ajan nälkä?
- Miks mulle tulee heti huono olo jos on nälkä tai jos oon syöny vähän turhan paljon?
- Mitä jos tuleekin keskenmeno?
- Näkyykö mun raskaus muille?
- Nyt ei tunnu missään. Onko se sikiö varmasti vielä siellä?
- Onko ihan tervettä nukkua vähintään 10 tuntia päivässä?
- Palautuuko mun haju ja makuaisti ja millon mä voi taas juoda kokista ja syödä suklaata silleen et ne ois taas hyvän makusii?
- Miksen mä en tykkää juoda enää kahvia? Mistä mä saan lisää energiaa?
- Kuinka moni oikeesti sit jaksaa kuunnella mua ja mun raskautta?
- Miten mä jaksan opiskella?
Tossa nyt muutama.
Sit rupesin miettimään vähän toiselta kantilta asioita ja esitin itselleni vaihtoehtoisia kysymyksiä. Tietty neuvolassa käynti autto ja sieltä sai myös hyviä vastauksia ja *kröhöm* neuvoja.
Ensinnäkin jos se lapsi on toivottu niin voisin kuvitella että sillon on jo miettinyt että haluaa sitoutua huoltamaan lasta. Sitoutuminen on jo askel siihen, että haluaa tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla ja jos ei ole tietoa miten voisi olla hyvä vanhempi niin sitä tietoa voi hankkia kirjoista ja netistä ja neuvolasta. Ja sitten vaan muistaa että tekee niin mikä on sen oman lapsen edun mukaista. Jos ihmetyttää mitä ne lapsen edut ovat ja mistä mä höpäijän niin googlatkaa lapsen oikeuksien sopimus, vaikka se lyhennetty versio.
Onko minulla terveelliset elämäntavat mietin toisinpäin: Voinko kuvitella eläväni samalla tavalla vielä 10-20-30... vuoden päästä. Mitä voin muuttaa? Minun kohdallani se oli liikunnan lisääminen. Lähden kävelylle ja koetan välillä mennä tanssimaankin. Joka päiväisen happihyppelyn jälkeen olen toki huomannut että torkkuminen olisi nyt erittäin mukavaa. Mutta sittenpä torkun. Mulla on siihen nyt lupa.
Syöminen on mulle tullut uudeksi asiaksi. Ensimmäinen selkeä oire, (jonka tosin päättelin vasta myöhemmin ensioireeksi) oli hilllitön päänsärky ja toteamus että tämä ei kyllä lähde pois kahvilla vaan nukkumisella. Sinä päivänä taisin nukkua ainakin 15 tuntia. en putkeen, mutta en syönyt, yritin juoda vettä. Tulin ihan tokkurassa alas kun bf tuli töistä. "No mutta jos keitän nyt kuitenkin sulle kahvin jos se olo helpottuis." Sitten maistoin kahvia ja yhtäkkiä se mun vakkarikahvi oli muuttunutkin kauheanmakuiseksi litkuksi. "Juu ei kiitos, juo vaan loput. Meen lepäämään." Illalla alkoi tahtojen taistelu ja sain vedettyä kaurapuuron nassuun. Aamulla maistui taas kaurapuuro ja sitten kaurapuurosta tuli pitkästä aikaa mun vakkariaamupala ja se mitä uskalsin syödä kohtuullisesti ilman että oksennan. Vaikka mähän en tosiaan oksentanu vaikka kovin usein kuvottikin. Nykyään syön jo paremmin. Tosin edelleen aika vähän kerrallaan, mutta useammin. 2 tunnin päästä jo tule olo että kohta on kova nälkä ja 3 tunnin päästä on jo pakko saada jotain. Vaikka banaani, joista en aiemmin välittänyt, vaikka maitoa, jota en enää aikuisena ole juonut ruokajuomaksi. Kuulemma vanhat ruokatottumukset palaavat lapsen synnyttyä, mutta toisaalta kyllä nautin siitä että voin syödä banaaneja kun ne ovat niin kätevä ravinnonlähde.
 |
| Tein ystävälleni kakun, jota en itse pystynytkään kunnolla syömään. Nyyhky, vaikka kyllä kaikki sitä muuten söivät ja kakku sai kehuja.^^ |
Niin tosiaan keskenmeno. Kyllä mä olen nähnyt painajaisia siitä että joku ampuu/lyö/iskee mua vatsaan ja se sikiö kuolee, tai että multa vaan rupee tulemaan hirveesti verta niin että mä tiedän että se sikiö ei enää selviä. Siis painajaisia. Tosi kiva.
Energiaa saa vain nukkumalla. Täytyy nukkua, nukkua, nukkua ja se on täysin normaalia.
Odotan että muut kysyvät miten voin, ja jos he kyselevät lisää niin vastailen sitä mukaan. Pidän myös huolen että kysyn ensin tai jälkeen (kumpi ehtiikään) heidän vointiaan. Niin ja tänne blogiinhan mä voin sitten kirjoitella.
Jaksan opiskella ja mulla on siihen kova motivaatio. Tahdon päästä lähihoitajaksi pian että pääsen sitten päiväkotiin töihin asap ja vaikka raskaudenkin aikana, heti kun tää olo helpottais eikä väsyttäis ja tarttis rampata vessassa niin usein.
Tässä nyt näitä mun pohdintoja ja olen luottavaisin mielin tässä kuitenkin liikkeellä nyt kun eka ultrakin oli ohi ja kaikki vaikuttaisi olevan hyvin ja sikiöllä kaikki mitä sillä hetkellä kuuluukin olla.
Niin tosiaan aijon vähentää huomattavasti fabon käyttöä. Tää on nyt kolmas kerta kun olen miettinyt sitä ja aiemmin olin saanut kumottua ajatuksen mutta nyt se alkaa olla jo painavana mielessä. Poistin sovelluksen kännykästä ja olen pyytänyt kavereita lähettämään ensisijaisesti whatsapp-viestejä jos on asiaa.
Palaillaan!
Minä ja kuuden sentin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä tuli mieleesi? Kirjoita se auki!