Varoitus: Tämä teksti sisältää jo vähän miedompia ajatuksia, mutta siltikin siellä voi löytyä jotain, joka voi emotionaalisuudeltaan sensitiivisempää lukiaa täräyttää. Tämä postaus on myös postattu n. puoli vuotta tapahtunutta myöhemmin. D: Tämä postaus on myös lyhyt eikä sisällä mitään jänniä kuvia.
Ensimmäinen viikko oli rankka kokemus. Ne jotka haluavat tietää siitä tai vetreyttää muistiaan voivat lukea sen edellisestä postauksestani.
Toinen viikko meni jo smoothimmin. Okei ketä mä huijaan. Viikon alun kunniaks (keskiviikko) mä oksensin, jonka jälkeen taistelin jokaisen lusikallisen kanssa. Aivot sanoi että syö nyt, että paranet prkl. Vatsa sanoo että et nyt ota mitään tai näytän sulle kaapin paikan uudestaan. Eli mä söin sitten joka päivä tokan viikon alussa vaan jäätelöö ja vettä. Sit vähitellen uudelleen mehukeittoo, sit alko jugurtti maistumaan ja viikonloppuna meni jo pienet perunamuusitkin. Mutta keittoo en kyllä halunu, enkä uskaltanu ottaa vielä piiiitkään aikaan. Perjantaina mentiin poikaystävän kanssa kauppaan. Se meijän lähikauppa on siinä puolentoista kilometrin päässä meistä ja ollaan kävelty sinne monet kerrat. Olin ihan tohkeissani että nyt riittää energiaa kun olin jo syönyt enemmän kuin pelkkää jäätelöä, kaupan pussimuusi ja voita sekaan. Oikein tuoremehu siihen lisäksi. Olin saanut tarkistuksessa mukaan lääkärin naamasuojia kun pyysin. Ne on käteviä, kannattaa pyytää. Sitten mentiin mukavan verkkaiseen tahtiin. Kassahihnalla kultani otti painavimmat tavarat reppuunsa ja minä kevyimmät omaani. Ei kauaa kestänyt takas tullessa kun tahti alkoi hiipua niin paljon, että kultani joutui ottamaan reppuni omansa lisäksi ja käveltiin tavallista verkkaisempaan. Onneksi vastaan tuli pysäkki ja pääsin istumaan hetkeksi. Se retki otti voimille, mutta jaksoin kunnialla. Vähän jälkeenpäin hävetti ja hämmästytti, ettei parin kilon reppua jaksanut selässä kantaa, mutta se oli opettavainen reissu.
Myöhemmin aamulla alkoi maistua AB-jugurtti mustikka- ja mansikkakeittosekotuksella. Nam. Siitä tuli mun uusi aamupala.
Vielä myöhemmin menin pitkästä aikaa bussilla. Hyvin meni. Aloin huomata miten tärkeää se ravinnon saanti oikeasti oli. Laihduin kyllä mutta samalla meni kaikki lihakset. En jaksanut nostaa enää samaa määrää mitä aiemmin olin jaksanut...
Nyt kun aikaa on kulunt muistan silti elävästi nuo tapahtumat. Onneksi ne ovat jo ajan kultaamia ja nykyään olen siis enemmän kin tyytyväinen tilanteeseeni <3 ja onneksi painoa on tullut takaisin ja myös lihakaset. :)
