perjantai 15. toukokuuta 2015

Sirun konkarikokkaukset eli mömmöt ja mössöt

Sain kerran hyvältä ystävältäni loistavan neuvon ruoanlaittoon:

Ruoakalautasella pitää olla
kolmea asiaa:

Jotain keitettyä
Jotain paistettua
Jotain vihanneksia
---

Keityllä tarkoitetaan nuudeleita, riisiä, spagettia, perunaa, cuscus jne.
Taloudessani paistettua on usein liha.
kasvikset käy pakastepusseina tai tuorreina, mutta niitä siis täytyy olla jossain muodossa.

Tästä maagisesta yhdistelmästä tulee kunnon ruoka. Toki kasvisruoatkin ovat kunnonruokaa!

Taas roskaruokaa tuntuu usein yhdistävän leipä, eli valkoiset jauhot, liika sokeri ja suola, eikä nimeksikään kuituja.

Roskaruokakin on hyvää ja helppoa, joten syön sitäkin silloin tällöin. :3 Siihen tasapainoksi syön seuraavalla kerralla esimerkiksi vihanneksia dippikastikkeen kera tai vaikka vihanneksia ja halloum-juustoa. On nimittäin todella yllättävän täyttävää.

Paistettua Halloum-juustoa, kurkkua ja kirsikkatomaatteja.


Seuraavaksi kerron vakkari itse-valmistetut ruoat.

Nuudelimössö
keitetään nuudelit, lisätään useimmite kanaa tai possua suikaleina tai jauhelihaa paista samalla wokkivihannekset.
Sekoita kaikki ainekset lopussa tai tarjoa erikseen. Soija tuo kivaa makua, samoin nuudelimausteet.

Spagetti ja jauhelihamössö
Keitä spagettia, paista jauheliha, lisää runsaasti kasviksia (viimeksi olen lisännyt sieniä), lisää tomaattikastike

Jauheliha-spagetti on helpompi syödä kun pilkkoo sen vaikka saksilla.
Kanamömmö
Paista kanaa, kiehauta klöntti sulatejuustoa ja loraus maitoa, sekoita hyvin, keitä riisi, ja kasvikset (viimeksi lisäsin keitettyä porkkanaa). Sekoita kaikki mömmörisotoksi tai tarjoa erikseen.
Salaattimössö
-keitä kanaa suikaleina, kuutioi kurkku (ja tomaatti jos tykkäät), revi salaatti, keitä pastaa (viimeksi käytin kierrepastaa), lisää feta kuutioina, lisää pestoa. Jos ruoka tuntuu kuivalta, lisää öljyä.

Raikasta
Vinkkejä:

1. Ruuan jämistä tulee usein uudelleen lämmitettynä hyvää ja maukasta, jos lisäät kattilaan kermaa jatai voita.

2. Ruoan jämiä voi panna leivän päälle.

3. Ruokaa voi myös pakastaa, seuraa uudelleen lämmityksen vinkki numero 1.

4. Kun kutsut kavereita, tehkää ruokaa. Kotona tulee harvemmin yksin laitettua mitään, joten nyt kaikki saavat kunnon ruokaa! Lisäksi saatte kokkauskokemusta, mikä on minusta vain hyvä juttu, sillä silloin kokkaustaidot voivat laajentua, jolloin ruokalajitkin monipuolistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä tuli mieleesi? Kirjoita se auki!