tiistai 12. toukokuuta 2015

Herkkusuu

Siru tykkää herkuista, erityisesti makeista herkuista. Siru on tunnesyöjä, ja Sirulle tulee hyvä olo makeista herkuista, sillä niihin liittyy hyviä muistoja: illanvietot kavereiden kanssa, vierailut sukulaisten luona, yhteiset leivontatuokiot, omat onnistumiset ja saadut kehut... Jos Siru on alla päin, pikku herkku piristää.
Jos Sirulta kysytään, mikä herkku on parasta, ei Siru osaa sanoa. Niitä on niin monta.

Sirun ehkä hupaisin, mutta samalla kamalin muisto on kun
viitisen vuotta sitten ikäviä uutisia kuultuaan Siru osti itku kurkussa kauppareissullaan kasan pullaa ja muita herkkuja monen kymmenen euron edestä ja havahtui vasta maksettuaan, että voi jösses, mitä onkaan tullut tehtyä. Ruokabudjetti ja ruokavalio meni siis makeisiin herkkuihin. Siru söi viikon pelkkää makeaa, ja tuijotti apaattisesti tietokoneenruutua. Siru alkoi pian muistuttaa mitä söi: kunnon pullamössömassu. Älkää käsittäkö väärin. Sirulla ei ole kutospakkia ja Siru on aivan normaalipainoinen. Sillä hetkellä kuitenkin masu oli hyvin turvonneen näköinen ja oloinenkin, ja Siru joutui palaamaan maanpinnalle ja syömään kunnon ruokaa ja kasviksia. Olo aloi helpottaa. Tämän jälkeen Siru ymmärsi, että herkkujen mutustelu ei tuo lopullista lohtua, eikä hyvinvointia, vaikka se tilapäisesti saikin olo tuntumaan hyvältä. Jännä se sokeri.

Nykyään Siru tietää, että jos syö liian paljon kerralla makeaa, häntä alkaa väsyttää. Siksi hän syö makeaa huomattavasti maltillisemmin, vaikkei pidäkään mitään herkkupäiviä, vaan syö silloin kun hyvä tilaisuus siihen tulee.

Olen luetellut herkut pääkategorioihin ja sen jälkeen antanut muutaman herkkuesimerkin. Koettakaa kestää ja toivottavasti kaapistanne löytyy jotain herkkua tämän lukemisen jälkeen.

Suklaa:
-Maitosuklaa
-marjainen maitosuklaa

Sain vuosien jälkeen comebackin tehnyttä jäätelöä! Voi onnea!

Jäätelöt:
-kojulta piparminttu tai minttujätksi
-pakettina minttu tai minttusuklaa
-purkkina pistaasi tai suklaata suklaaherkkupaloilla

Is the cake a lie?

Kakut:
-juustokakku, mielellään marjainen
-mutakakku
-täytekakku, mansikoita ja kermavaahtoa

Mansikkakakku joulun perinteiden rikkojaksi.

Piirakat, mielellään vanilijakastikkeella
-Mustikkapiirakka
-Omenapiirakka

Pullat:
-Kanelisokerirusinapullat
-hillopullat

-keksejä
-"Diabeteskeksejä" eli suklaakeksejä suklaapaloilla, todellinen kaloripommi! (Vitsailimme lukiossa, että näistä voisi saada vaikka diabeteksen.)

"Menkää ja täyttäkää tämä pelti!" Joskus käy näinkin. Olivat joka tapauksessa hyvän makuisia.
Lisäksi:
-Magic bars, joiden ohjeen olen saanut kaverilta, todella tuhdin herkullista!
-letut: ensimmäinen lettu hillolla ja kermavaahdolla, toinen lettu sokerilla

Mikä on sinun vastustamaton herkkusi? Tai hyviä lemppareita?
Kaipaatteko linkkejä tai ohjeita joihinkin resepteihin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä tuli mieleesi? Kirjoita se auki!