Miksei enää nähdä?

Varoitus: Tämä teksti ei varsinaisesti ole angstia mutta kyllä sen sellaiseksikin voi halutessaan tulkita. Tein tekstin osittain kieli poskella, mutta on siinä totuutta toinen puoli. Älkää hätäilkö, uskon, ettet Sinä ihana lukija ole ainoa, joka huokaisee tämän tekstin jälkeen syvään.

Eräs kirjoitti, että häntä ärsyttää kuinka kukaan ei ikinä kysy häneltä että mitä kuuluu vaan hän kysyy muilta. Kukaan ei myöskään halua tulla hänen luokseen koska hän asuu liian kaukana. Oikeasti nämä ystävät asuvat yhden tai kahden bussin päästä hänestä ja pk-seudulla on helpompi liikkua kuin muualla Suomessa. Hän halusi kertoa tämän viestin julkisesti, eikä jokaiselle erikseen. Loppukateetiksi hän kirjoitti, ettei hänellä mene hyvin.

Mietin kirjoitusta. Ensin meinasin kirjoittaa jotain ymmärrän ja tiedän tunteen, sitten meinasin kirjoittaa että kerro nyt sitten mikä menee huonosti kun ei ole kiva jättää asioita arvailujen varaan, kunnes alkoi "ranttaussuoni tykyttää". Siispä vastasin näin:

"Ei enää tartte nähä tai matkustaa tai mennä tutkimaan maailmaa/luontoa kun kaiken voi googlettaa tai tsekata naamakirjasta. Eikä tartte nähdä ihmisiä ku ihmisten pärstät näkee kokoajan instassa. Sitten usein tuntuu että ihmiset olevan väsyineitä kun niillä on töitä ja tai opiskelut ja tai oma perhe hoidettavana että se että ottais ja lähtis tuntuu rasittavalta. Eikä nykyään harrasteta sellasta että käympä pimpottamassa ovikelloa jos vaikka sattuis olemaan kotona, ni vois vaikka kahvit juoda. Pitää olla jotkut bileet tai yökylät tai jotain spesiaalia että porukkaa vaivautuis paikalle. Ja jos tulee vieraita ni pitäis ehkä siivota. Sekin tuntuu liian rankalta ku vois vain omissa oloissa tehdä sitä mitä huvittaa. Ja OMG se tunne, kun pitäis ottaa kokoajan huomioon se toinen ihminen, että sitten ku se on lähteny vihdoin ni on jo niin väsyny ja rasittunu ettei sitten enää jaksa tehdä mitään mitä sillon oli suunnitellut tekevänsä, mitä ajan hukkaa! Nii ja sitten pitää olla jotain tarjottavaa ni sehän maksaa rahaa! Rahat on niin vähissä aina etten varmastikaan voi tarjota mitään. Hyvä jos ittensä pystyy elättää, mutta eihän sitä kehtaa sanoo että mitään ei oo, ni parempi vaan oottaa seuraavaa tilitäydennystä, mutta sittenhän sitä on niin paljon taas menoja että tuskin sillonkaan mitään ylimäärästä jää... Niin ja miksi ihmiset puhuvat itsestään? Koska se on helpointa. "Mullekin" "No mä taas" No arvaa ku mä" "Kyllä mäki" Ootteko huomannu? Harvoin mitään lisäkysymyksii vaan aina että ja mä mä mä, ni haluuko toista edes kutsua tai mennä paikan päälle?

Reaktio kun Siru luki oman ranttinsa.

"No huh mitä ranttia, mutta mä tunnistan nää kaikki ajatukset ittessäni, ja silti aina kun yritän kutsua porukkaa paikalle ei kukaan jaksa matkustaa tänne. ku ei tänne mee ku yks bussi puoles tunnis suoraan helsingistä ja dösäriltä kävelee ovelle n. 600 metriä ja sekin on liikaa, koska dösärin pitäis olla ihan siinä vieressä, ettei tarttis kävellä niin paljon."

Hetken mietin kehtaankohan vastata tällä tavalla mutta päätin antaa mennä.

Onneksi paska ei osunut tuulettimeen vaan tuli vastaus: "Jep" neljällä p-kirjaimella.
Kiitos sinä ihana, joka kirjoitit, että sinua ärsyttää, sillä nyt itselleni tuli tarve alkaa kysellä muilta mitä kuuluu ja nähdäänkö, ja vaikka luultavasti kukaan ei ehdi, niin ainakin on yrittänyt. Omia kavereita ei mielestäni kuulu vain tarkastella fb:n kautta, varsinkin kun kaikki kuulumiset hukkuu uutislinkkien kuvien ja videoiden väliin tai tieltä Muistakaa muuten myös ihmiset, että jos pari kertaa putkeen kieltäytyy näkemästä (olkoonkin syy ihan mikä hyvänsä), toinen usein luovuttaa ja lakkaa kysymästä. Näin ollen pallo siirtyy sinulle:

Nöyrrytkö ja sanotko, että  anteeksi ettei voitu tavata aikaisemmin mutta  nyt voisin vihdoinkin nähdä vai uskotko, että toinen on lakannut välittämästä? Anteeksi myös teille ystävät, joita en ole tavannut pitkään aikaan. Oppari veloitti niin paljon, että koko kesäkuun halusin vain löhötä ja katsoa lastenohjelmia ja animuu. Heinäkuu meni töistä selviytyessä, siitä kerron myöhemmin. Nyt elokuukin on aika pitkälle varattu, ainakin viikonloput, mutta arkipäivinä ainakin jotkut päivät saattavat olla joskus vapaita. Ja pliis älkää lakatko yrittämästä tavata minua! Mä ihan oikeasti haluan nähdä teitä!!! Yritän ainakin sumplia, että voisin ainakin kerran nähdä, ennenkuin taas alkaa syksy ja työt ja AAAAARGH, tässä tätä taas ollaan! >_______<

Tästä vois rantata vaikka kuinka paljon, mutta nyt on parempi lopettaa enneku mun päiväni muuttuu yheks rantiks. Pitäs vähän laittaa paikkoja kuntoon ku velikullat on tulossa tänään käymään ja huomenna ropetetusta! Espoosta porukkaa onneks vielä vaivautuu tänne suuntaan. :3