Seitsemäs luukku!

Varoitus: Tämä teksti sisältää pohdiskelua pettymyksen sietokyvystä, sekä katumisesta.

"Mitään en kadu!" on lausumus jonka kuulee vastoinkäymisen tai epäsuotuisammaksi arvioidun päätöksen jälkeen.

On asioita joita kadun jälkeen päin. Yksi on se, että joskus olen liian kohtelias. Oletteko joskus nähneet kaupassa jotain silmiinpistävän ihanaa, tarkastelleet, sovittaneet sitä päällenne ja todenneet: Tämä on kuin minulle tehty. ??? Katsotte hintalappua ja sen jälkeen virnistäneet ikävästi; turhan hintava. Jos elää tiukalla budjetilla on pakko oppia sietämään pettymyksiä, koska kuitenkin vanhoilla vaatteilla pärjää, mutta ilman ruokaa ja lämpöä ei... Se haikeus kun joutuu viemään ihanuuden takaisin paikalleen. Siitä pääsee kyllä eroon ja asiat unohtuu.

Yhden ihanuuden tulen muistamaan hamaan loppuuni asti:

Tällä on tarinansa. Joulu tuli ja sain lupauksen: Talviloman jälkeen kun tulee talviale, käydään vaatekaupassa ja saat valita sieltä jotain kivaa. "Käydään täällä!" hihkaisi ostajapäättäjä." "Siellä on sitten yleensä tosi kalliita vaatteita." Totesin kuivasti. "Ei se haittaa." kommentoi ostajapäättäjä. Elättelin toivoa. Nytkö todellakin saisin ostaa mitä haluaisin? Siellä se oli. Täydellisyyttä hipova farkkumekko. Sopivan nuorekas, kauniita yksityiskohtia ja paras osa: Se ei pussittanut selästä! Lievän notkoselkäni ja lyhyen torsoni ansiosta monet vyötäröt on suunniteltu turhan alas, jolloin ne jäävät oikealle vyötärölleni asettuessa pussittamaan selästä.

Jotain "ihanaa" olikin sitten liikaa. Jotain kivaa olisi ollut sopiva.

Ei se mekko ollut hintansa väärti. Sellaisen samantapaisen saisi varmasti muualtakin ja paljon halvemmalla ja oikeastaan eihän tuollaisella farkkumekolla ole mitään käyttöä kun ei se ole juhlavakaan... Menimme alennusrekin luokse. Yleensä kun itse shoppailen riennän alelaareihin, mutta voi elämänkevät sentään oliko nyt ihan pakko huudella niitä alennuksia siellä muiden kuullen. Tiedän kyllä, että jotkut ajattelisivat: Senkin kiittämätön lurjus, joku sentään tarjoitui jotain sinulle ostamaan. Mutta sama se on ollut aina. Ota sieltä minkä jäätelön haluat. Sitten kun otat niin "Voi kyllä sitten sen kalleimman menit ottamaan". On kohteliasta valita asioita sieltä halvemmasta päästä, mutta kyllä nyt sentään jos lahjaksi tai muuten erikoisemmaksi eleeksi tarjoudutaan maksajaksi, voisi kyllä sitten ajatella sitä kalleinta vaihtoehtoa ja mennä sen mukaan tiettyyn kauppaan/ravintolaan/liikkeeseen.

Sain pikkumustan, joka oli päälleni turhan isoa kokoa, sillä ostaja-päättäjän mielestä vaatteiden ei tarvitse olla tyköistuvia. Ymmärrän että makkarankuoret eivät minua pue. Se tuli todistettua tässä vähän aika sitten kun menin kaverin kanssa etsimään bilemekkoa, mutta tyköistuvat vaatteet voivat näyttää kyllä hyvältä! Niin ja vielä: Hyviä perusvaatteita käyttää paljon enemmän kuin juhlavaatteita. Yhtään tilaisuutta ei ole ollut pukeutua pikkumustaan, koska tämän hetken kaveripiireissä juhlien koodi on "smart casual", johon farkkumekko olisi sopinut niiiiiiin hyvin. Aina hieman katkerana päätän tämän luukun tähän, ja tämän jälkeen olen aina pyytänyt lahjat rahana.