Toka raskauskolmannes

Varoitus:

Tämä teksti kertoo vauvan odottamisesta, kehon muutoksesta ja siitä miten nyt täytyy ruveta rauhoittumaan kahden edestä.

Voi viude miten olenkaan saanut energiani takasin. Suorastaan hehkun ja ei tunnu missään ja painokaan ei nouse ja olen elämäni kunnossa! ... No ei ihan, mutta on helpottanut ainakin väsymys ja kuvotus.

Blogi tekee paluun ja eka raskauskolmannes

Jep. Nyt se tapahtuu. Nimittäin bloggerin päivitys. Tutturuu!
Tässä on tulossa suuri suuri elämänmuutos, jota olen kyllä jo toivonut jonkin aikaa.

Varoitus: Sisältää lauseita joita ei kannata lukea ruokapöydässä, ei kuitenkaan mitään alatyylisiä vitsejä. Sisältää myös paljon pohtimista ja omia ja toisilta otettuja neuvoja. Jos myöskään et jaksa lukea nyt mitään minua kohtaan iloista ja onnellista uutista niin kannattaa jättää lukeminen toiseen kertaan tai kokonaan välistä.

Leukailua toinen viikko

Varoitus: Tämä teksti sisältää jo vähän miedompia ajatuksia, mutta siltikin siellä voi löytyä jotain, joka voi emotionaalisuudeltaan sensitiivisempää lukiaa täräyttää. Tämä postaus on myös postattu n. puoli vuotta tapahtunutta myöhemmin. D: Tämä postaus on myös lyhyt eikä sisällä mitään jänniä kuvia.

Ensimmäinen viikko oli rankka kokemus. Ne jotka haluavat tietää siitä tai vetreyttää muistiaan voivat lukea sen edellisestä postauksestani.

Toinen viikko meni jo smoothimmin. Okei ketä mä huijaan. Viikon alun kunniaks (keskiviikko) mä oksensin, jonka jälkeen taistelin jokaisen lusikallisen kanssa. Aivot sanoi että syö nyt, että paranet prkl. Vatsa sanoo että et nyt ota mitään tai näytän sulle kaapin paikan uudestaan. Eli mä söin sitten joka päivä tokan viikon alussa vaan jäätelöö ja vettä. Sit vähitellen uudelleen mehukeittoo, sit alko jugurtti maistumaan ja viikonloppuna meni jo pienet perunamuusitkin. Mutta keittoo en kyllä halunu, enkä uskaltanu ottaa vielä piiiitkään aikaan. Perjantaina mentiin poikaystävän kanssa kauppaan. Se meijän lähikauppa on siinä puolentoista kilometrin päässä meistä ja ollaan kävelty sinne monet kerrat. Olin ihan tohkeissani että nyt riittää energiaa kun olin jo syönyt enemmän kuin pelkkää jäätelöä, kaupan pussimuusi ja voita sekaan. Oikein tuoremehu siihen lisäksi. Olin saanut tarkistuksessa mukaan lääkärin naamasuojia kun pyysin. Ne on käteviä, kannattaa pyytää. Sitten mentiin mukavan verkkaiseen tahtiin. Kassahihnalla kultani otti painavimmat tavarat reppuunsa ja minä kevyimmät omaani. Ei kauaa kestänyt takas tullessa kun tahti alkoi hiipua niin paljon, että kultani joutui ottamaan reppuni omansa lisäksi ja käveltiin tavallista verkkaisempaan. Onneksi vastaan tuli pysäkki ja pääsin istumaan hetkeksi. Se retki otti voimille, mutta jaksoin kunnialla. Vähän jälkeenpäin hävetti ja hämmästytti, ettei parin kilon reppua jaksanut selässä kantaa, mutta se oli opettavainen reissu.

Myöhemmin aamulla alkoi maistua AB-jugurtti mustikka- ja mansikkakeittosekotuksella. Nam. Siitä tuli mun uusi aamupala.
Vielä myöhemmin menin pitkästä aikaa bussilla. Hyvin meni. Aloin huomata miten tärkeää se ravinnon saanti oikeasti oli. Laihduin kyllä mutta samalla meni kaikki lihakset. En jaksanut nostaa enää samaa määrää mitä aiemmin olin jaksanut...

Nyt kun aikaa on kulunt muistan silti elävästi nuo tapahtumat. Onneksi ne ovat jo ajan kultaamia ja nykyään olen siis enemmän kin tyytyväinen tilanteeseeni <3 ja onneksi painoa on tullut takaisin ja myös lihakaset. :)

Leukava päivitys ja heko heko

Kun Siru ei vielä
hoitohaalareissaan oikeasti
tiennyt mikä häntä odottaa.

(Varoitus: Teksti sisältää hirveyksiä, katkeruutta, elämänkitkeryyttä ja kummallisia kuvia josta saattaa tulla lukijalle pahoinvointia. Tämä teksti on kirjoitettu spontaanisti ilman minkään näköistä toiset huomioon ottoa. Tekstiä muokattu ja se on julkaistu jälkeen päin, sillä kirjoitushetkellä teksti sisälsi tavallista enemmän kirjoitusvirheitä ja epätäydellisiä lauseita.)

Ei tässä mikään naurun paikka ole. Leuka on siirretty ja mua on ensimmäisen viikon aikana

Nysse tulloo: Leukakirurgia!

Varoitus: Tekstit on julkaistu jälkikäteen sillä operaation jälkeen kesti pitkään palautua.

Heiiii! Kui siistii! Vähänkö mä olin täpinöissä! Ne jotka ei oo tiedä tai arvaa mistä on kyse voi lukea tän TÄÄLTÄ NÄIN ensin.

Tässä on mun höpinöitä osastohuoneessa. Mä menin sinne aamulla kahdeksaksi tai no oikeestaan jo ennen, koska tottakai pitää olla kunnolla etuajassa. Odotusaika on piiiiiiitkä, mutta se johtuu siitä, että jos edellinen ei olisikaan päässyt tulemaan leikkaukseen omalla ajalla, leikkaustiimille tulisi turhaa odotusaikaa. Ihan järkevää, mutta se nälän tunne...

Tarina jatkuu Ei läheskään noin valoisana TÄÄLLÄ NÄIN!
Ne jotka ei halua lukea synkkiä ajatuksia voi siirtyä suoraan
TÄNNE PÄIN!

Minä ja somen käyttö -en keksinyt jännempää otsikkoa-

Varoitus. Tämä teksti on koulukirjoitus, joka on ehkä vähän pakotetun tuntuisesti kirjoitettu. Kuitenkin tekstissä on luultavasti taas hyvin paljon tajunnan virtaa. Koita tottua siihen. :D
Tässä blogissa on käytetty internet-memejä. En usko että heitä haittaisi, että käytän kuvia. Jos haittaa, voivat ottaa minuun yhteyttä ja sanoa soo-soo, jonka jälkeen poistan kuvan/(kuvat) Edelleenkin saa korjata kirjoitusvirheitä, sillä en niitä itse aina huomaa. <3

Nyt annettiin koulun virtuaalimuskarikurssilla jännä tehtävä joka meni suunnilleen näin:
Millaisen some-profiilin haluaisit luoda itsestäsi ja missä muodossa. (Some-sana on siis nyt oikeasti olemassa. Englannissa ei toimi lyhenne, en tiedä muista maista.)

Kerrataampa nyt hieman mitä minulla jo on:
-Facebook
-Twitter
-Youtube-kanava
-Pinterest
-Linkedin
-Instagram

Mitä on ja on joskus ollut ja on ehkä edelleenkin, mutta tuskin palaan niihin
-Livejournal
-Deviantart

Mitä ei ole koskaan ollut:
Irc-galleria (ei kiinnosta)
Flickr (en ole valokuuvaja)

Mihin ehkä haluaisin tutustua?
Snäppi (Snapchat)

Yleinen ongelma on, etten ole missää noissa superaktiivinen. Pinterestin tein kun sitä hypetettiin niin paljon. Inspiroivia kuvia ja ideoita itseluomissa kansioissa? Miksipä ei. Loin sinne vaatekansion, hyvin-vointikansion ja kaverin synttäreitä ajattellen fiftari-kansion. Pinterestin into katosi, kun tajusin että kaikki mistä haaveilen ei ole tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. http://justsomething.co/the-34-most-hilarious-pinterest-fails-ever/ Löydät pinterestin ideoimia epäonnistumisia. Nauratti jo ekan kuvan jälkeen. Koska olen vielä koulussa, enkä halua häiritä, postasin tämän tähän ja katson myöhemmin.

Linkediniä en päivittänyt kun tajisin, etteivät ikäiseni kaverit ole vakituisessa työpaikassa, ja ovat epävarmoja tulevaisuudesta. Lisäksi kun vanhempani sanoivat, että j-pop-kulttuurista kiinnostuminen voisi luoda jollekin negatiivisen kuvan itsestäni totesin että antaa olla sitten. Minusta semmoisia harrastuksia ei tarvitse häpeillä.

FB tuo fiidiini eli "syöttöpalstaani" omasta mielestään minua kiinnostavia juttuja, kuten uutisia, kuvia ja videoita. Joskus joku innostuu kertomaan tyhmistä ihmistä tyhminä päivinä, ja joku kertoo menneensä naimisiin ja joku juo skumppaa Toscanan auringon alla. Muistan kun aikoinani valitin, kuinka ihmiset postasivat siivouspäivistä. He kertoivat yksityiskohtaisesti pesseensä kolme pyykkikoneellista ja pesseensä ikkunat ja koirankin ulkoilutti tosi pitkällä lenkillä. "Hyvin tehty, oletpa ahkera" -luki kommenteissa. Ei näistä kerrottu ihmisille kun niitä tavattiin. Miksi siis niistä pitäisi FB:seenkään kirjoittaa? Nyt taas tuntuu, etten tiedä kenestäkään mitään. Onneksi FB:ssä on mahdollisuus valita, mitkä fiidit näkyvät joka tapauksessa ensimmäisten joukossa. Sinnekin olen valinnut hiusmallisivustoja muutaman kaverin lisäksi.

Twitter on vain uutisointia. Meillä on keikka, meilllä oli hyvä keikka. No ei nyt dissata. Se on hauska paikka, mutta suomenkieli vaatisi enemmän merkkejä.

Instagramissa on kuvia. Voit tehdä vale/edustus-profiilin, yritys-profiilin tai linkata sen feissariin. Yritysprofiileja on paljon. Seuraan tietenkin Valitsen sinut! -musikaalin instagramia, josta lötyy myös minustakin satunnaisia kuvia. Vale/edustusprofiiliksi luokittelen kanavat, joissa on vain tietyntyyppistä sisältöä. Näissä harkitaan tarkkaan mitä kuvia otetaan ja kuvat ovat (kuin) oikeasti valokuvaajan ottamia. Niissä on tietty tunnelma ja kuvamateriaali on rajattua. Esimerkkeinä vaikka stailattu pupu erilaisissa tilanteissa, cosplay-aiheinen kanava, jossa käyttäjää ei näy välttämättä omana itsenään kertaakaan, vaan on tietyssä hahmossa, tai vaikka ns. "ruokaporno",  jossa kuvina on herkulliset ruoka-asetelmat, jotka jos vain suinkin pystyisi, voisi napata ruudulta itselleen. Oma instani on lähinnä. Hei toi/minä näyttää hauskalta, otampa kuvan. Jos haluaa paljon näkyvyyttä niin risuaidat on kirjoittaa englanniksi (#cute #sexy #finnishgirl #selfie #yolo #love #wtf #wuttevah)

Youtube-kanava on se, josta olen kiinnostunut. Juurikin haluaisi jonkinlaisen lapsille suunnatun youtube-kanavan. Onhan sellainen YleAreenassakin sellainen. Ongelmaksi tulee tekijänoikeudet. Et voi julkaista toisen omaa, ellet sitten kysy lupaa. Jos mietitään vaikka lastenbändiä, joka musiikkia kuuntelee kuitenkin vain tietty ihmismäärä, haluaisiko sellainen nähdä kun heidän musiikin kautta joku toinen käyttäjä keräisi seuraajia ja alkaisi kenties tienaamaan? Eli sitten täytyykin keksiä omia lauluja ja leikkejä. Kaiken sen vaivan jälkeen voi ruveta mietityttämään: Miksi näitä tubeen laittaisi, kun voisi tehdä samantien oman kirjan ja levyn? Kumpi on kannattavampaa? Toisaalta kuten tällä kurssilla todettiin. Jos teet paljon ilmaista kamaa, ihmiset ovat myöhemmin valmiita myös maksamaan siitä. Esimerkkinä kerroin ruokablogista, jonka perusteella tehtiin myös kirja. Kirjaa ostettiin, vaikkakin suurin osa resepteistä löytyikin ilmaisena blogista.

Muskari-tädin lisäksi haluaisin myös laulajaksi. Olisi kiva tehdä omia musavideoita ja vlogeja. Sitä varten tarvitsisin luultavasti hlö-kuntaa, joka sitten vaatiikin jotain resursseja. (mistä resurssit o_o;) Jos haluaisi vielä olla suosittu, pitäisi löytää loistavat elämäntavat, jotta näyttäisi terveeltä ja voisi olla samalla esimerkkinä muille. Koska kun olet somessa, edustat samalla myös itseäsi.

Snäppi on nuorten käyttämä palvelu, johon voi laittaa mitä tahansa kuvia, jossa  toisaalta voi sitten ilmeisesti myös kommentoida miten haluaa, sillä kuvat näkyvät vain tietyn aikaa ja poistuvat (kenties kommentit siinä samalla). Omaan älymoblaani ei saa snäppiä.

Näihin tunnelmiin lopetan. Ideoita, deoita kirjoituksista, kommentteja otetaan vastaan.
PS: Mulla on nyt hammasraudat. Ehkäpä kerronkin siitä seuraavassa tekstissäni. :P

Pokemon 20v!

Varoitus: Tämä teksti sisältää Pokemon-hömppää. Jos Pokemon on mielestäsi "ahneiden japanilaisten setien tekemää bisnestä, jotka vievät lasten vanhemmilta kaikki rahat", jätä väliin.

Kymmenes luugguu!

Gagguu!
Varoitus: Nyt tulee laiskempi päivitys.


Gagguu! Tyggään gaguida, tyggään tehdä gagguja ja tyggään syödä gagguja!
Dämän gagun ohje löydyyy dääldä! https://desucon.fi/blogi/2012/12/luukku-14-joulukakku/

Ja dässä on oma gogemus josdain 2010 luvulda. Dämä on odeddu doisesda blogisdani, joda dein josgus gaverini ganssa, mudda gobibeisdasin sen dänne. Saballa doivon eddei gugaan deisdä lugioisda saa dällaisda duhaa.

Yhdeksäs luukku!

Susheja omnomnom!

Bf asui vielä Teekkarikylässä, itse asuin juuri ja juuri kolmosen sisäpuolella. Välimatka oli aika pitkä, mutta aina kun nähtiin se oli sen väärti. Tällä kertaa bf kertoi että opiskelijayhdistys oli perustanut Pop-up ravintolan, jossa myydään sushia. Lähdin viivana. Oli se ihan selkeä pop-up ravintola. jossain parkkitalossa oli kasattu pulpetteja vieriviereen, jossa opiskelijat sitten pyörittelivät ihania levärullia. Tarjoiluastiasto oli vaatimaton kuten kuvassa näkyy, ja täytyi vain toivoa hyvää ulkoilmaa, koska erillistä sisätilaa ei ollut. Misokeitto oli hyvää, vihreä tee maistui juurikin hieman maanmakuiselta teeltä ja sushit oli hyviä, ja niitä oli sopiva määrä, eli saman verran kuin kaupasta saatavassa perus sushipaketissa. Vierellä oli perinteisesti soijakulho, pieni läjä inkivääriä ja reilu mötikkä wasabitahnaa. Tunnelma oli hyvä, asiakkaita riitti. Idea oli loistava.

Jos itse tekisin Pop-up -ravintolan, siellä myisin ehkä.... oho, en oikein vielä tiedä! o_O;;;

Mitä te myisitte?

Seitsemäs luukku!

Varoitus: Tämä teksti sisältää pohdiskelua pettymyksen sietokyvystä, sekä katumisesta.

"Mitään en kadu!" on lausumus jonka kuulee vastoinkäymisen tai epäsuotuisammaksi arvioidun päätöksen jälkeen.

On asioita joita kadun jälkeen päin. Yksi on se, että joskus olen liian kohtelias. Oletteko joskus nähneet kaupassa jotain silmiinpistävän ihanaa, tarkastelleet, sovittaneet sitä päällenne ja todenneet: Tämä on kuin minulle tehty. ??? Katsotte hintalappua ja sen jälkeen virnistäneet ikävästi; turhan hintava. Jos elää tiukalla budjetilla on pakko oppia sietämään pettymyksiä, koska kuitenkin vanhoilla vaatteilla pärjää, mutta ilman ruokaa ja lämpöä ei... Se haikeus kun joutuu viemään ihanuuden takaisin paikalleen. Siitä pääsee kyllä eroon ja asiat unohtuu.

Yhden ihanuuden tulen muistamaan hamaan loppuuni asti:

Tällä on tarinansa. Joulu tuli ja sain lupauksen: Talviloman jälkeen kun tulee talviale, käydään vaatekaupassa ja saat valita sieltä jotain kivaa. "Käydään täällä!" hihkaisi ostajapäättäjä." "Siellä on sitten yleensä tosi kalliita vaatteita." Totesin kuivasti. "Ei se haittaa." kommentoi ostajapäättäjä. Elättelin toivoa. Nytkö todellakin saisin ostaa mitä haluaisin? Siellä se oli. Täydellisyyttä hipova farkkumekko. Sopivan nuorekas, kauniita yksityiskohtia ja paras osa: Se ei pussittanut selästä! Lievän notkoselkäni ja lyhyen torsoni ansiosta monet vyötäröt on suunniteltu turhan alas, jolloin ne jäävät oikealle vyötärölleni asettuessa pussittamaan selästä.

Jotain "ihanaa" olikin sitten liikaa. Jotain kivaa olisi ollut sopiva.

Ei se mekko ollut hintansa väärti. Sellaisen samantapaisen saisi varmasti muualtakin ja paljon halvemmalla ja oikeastaan eihän tuollaisella farkkumekolla ole mitään käyttöä kun ei se ole juhlavakaan... Menimme alennusrekin luokse. Yleensä kun itse shoppailen riennän alelaareihin, mutta voi elämänkevät sentään oliko nyt ihan pakko huudella niitä alennuksia siellä muiden kuullen. Tiedän kyllä, että jotkut ajattelisivat: Senkin kiittämätön lurjus, joku sentään tarjoitui jotain sinulle ostamaan. Mutta sama se on ollut aina. Ota sieltä minkä jäätelön haluat. Sitten kun otat niin "Voi kyllä sitten sen kalleimman menit ottamaan". On kohteliasta valita asioita sieltä halvemmasta päästä, mutta kyllä nyt sentään jos lahjaksi tai muuten erikoisemmaksi eleeksi tarjoudutaan maksajaksi, voisi kyllä sitten ajatella sitä kalleinta vaihtoehtoa ja mennä sen mukaan tiettyyn kauppaan/ravintolaan/liikkeeseen.

Sain pikkumustan, joka oli päälleni turhan isoa kokoa, sillä ostaja-päättäjän mielestä vaatteiden ei tarvitse olla tyköistuvia. Ymmärrän että makkarankuoret eivät minua pue. Se tuli todistettua tässä vähän aika sitten kun menin kaverin kanssa etsimään bilemekkoa, mutta tyköistuvat vaatteet voivat näyttää kyllä hyvältä! Niin ja vielä: Hyviä perusvaatteita käyttää paljon enemmän kuin juhlavaatteita. Yhtään tilaisuutta ei ole ollut pukeutua pikkumustaan, koska tämän hetken kaveripiireissä juhlien koodi on "smart casual", johon farkkumekko olisi sopinut niiiiiiin hyvin. Aina hieman katkerana päätän tämän luukun tähän, ja tämän jälkeen olen aina pyytänyt lahjat rahana.