Värejä ja aina pinkki.

On tyttöjen värejä ja poikien värejä. Niinhän me opetamme ja niinhän meille opetetaan. Yksi kaverini sanoi, että jos jotain tuotetta markkinoidaan aivan kaikille, se todennäköisesti epäonnistuu markkinoinnissa. Siksi on aikuisten hulavanne ja lasten hulavanne. Aikuisten hulavanteet ovat harmaita, vauhtiväreinä on punainen tai sininen. Lasten hulavanteet ovat joko vaaleanpunavioletteja glitter-bling-bling söpöjä prinsessahulavanteita, tai sinivihreitä vauhtiviivoillatehostettuja ja miksei glitteröityjäkin ninjahulavanteita. Kaikille kaikkea, kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi että ei.



Vappuna piirrustustuokiossa pikkutytöt kinastelevat kilpaa kuka saa ensimmäisenä vaaleanpunaisen tai pinkin (kummaksi sitä sitten ikinä kutsutaankaan) värikynän. Paha mieli iskee, kun pinkkejä kyniä ei riitä kaikille tytöille yhtäaikaa ja pojat ihmettelevät, miksi pinkki on tyttöjen etuoikeus. Yksi poika alkaa inttää myös pinkkiä väriä, mutta hän huomaa jääneensä pahasti alakynteen, hän nappaa punaisen värin ja tyytyy siihen. Muut tytöt, jotka eivät saaneet heti vaaleanpunaista ottavat katkerasti punaisen värin ja sanovat, että heidän täytyy saada pinkki heti seuraavaksi väriksi. MITÄ HELV! Julistukseni, että kaikki värit ovat yhtä hyviä ja yhtä oikeita värejä kantautuu kuuroille korville. Pojat ovat jo alkaneet piirtämisen ajat sitten, kaikilla jokin eri väri: Musta, vihreä, sininen, ruskea... Piirustustehtävä ei ole edes vielä alkanut, eikä kukaan tiedä mitä tuleman pitää. Ohjeistan piirtämään serpenttiinejä. Oikein värikkäitä ja kirjavia serpenttiinejä sikin sokin. "Mä käytän kyllä pelkkää pinkkiä." Sanoo yksi tyttö heti vastaan. "Nii mäki!" säestää toinen. Sanon, että paperista ei tule kirjava jos käyttää vain yhtä väriä. "No sitten mä käytän vähän tota violettia." "Mä kans!" Huokaisen syvään, tartun kahteen eriväriseen kynään yhtä aikaa ja alan söhertämään molemmilla käsillä. Lapset ihmettelevät. Nappaan äkkiä seuraavan kynän ja jatkan piirtämistä. "Miks sä teet noin?" kysyy yksi tyttö hämmästellen. "Näin kun mä teen niin tulee supersotkuvärisöherrys, mikä voi olla lopussa tosi hienon näköstä, sillä me leikataan näistä lopuksi naamarit," selostan työskentelyni ohessa. Lapset huomasivat kuinka värikäs paperista alkoi tulla ja tarttuivat rohkeasti muihinkin väreihin. Naamareista tuli hienoja.
-----------------

Pääsiäsen aikaan päätin ottaa höyheniä, jälleen mahdollisimman kirjavia. Laitan musiikin soimaan ja yksi kerrallaan puhaltelen höyheniä ilmaan, josta ne leijuvat kauniisti maahan. Lapset riemastuivat ja lähtivät keräämään höyheniä, joita sitten lennäteltiin ympäri huonetta. Yksi tytö alkoi uteliaana kysellä olisiko pinkkiä höyhentä. Oli, mutta kun en halunnut siitä mitään draamaa. Sanoin, että nyt täällä on kauniita sinisiä, vihreitä, punaisia, oransseja, violetteja ja keltaisia höyheniä. Tytön suu alkaa mutristua, Pinkki olisi kivoin. Silloin tytön äiti sanoo, että mennäänpä katsomaan, löytyisikö höyhenpussista vielä pinkkejä höyheniä ja alkaa kaivella höyhenpussia. Sieltä löytyi pieni tukko niitä pinkkejä höyheniä. Tytön ilme kirkastuu kun hän saa pinkin höyhenen. "Vietkö Sannalle myös?" "Joo vien, entä saako Aleksikin pinkin höyhenen?" Aleksi havahtuu ja heittää kädessä olevan höyhenen äkkiä maahan. Reaktiosta päätellen hän olisi voinutkin haluta pinkkiä höyhentä. Äiti sanoo paapovalla äänellä "No ei Aleksi varmaan tarvitse pinkkiä höyhentä, kun se pinkki on sellainen tyttöjen väri." Tyttö jatkaa tanssimista, Aleksi nappaa höyhenen maasta ja jatkaa puhaltelua.

Silmäni levisivät. Mielessäni oli vain kaksi lausetta: "Älä puutu, älä suutu, älä puutu, älä suutu..."
Tämä äiti:
1. Antoi periksi lapsen inttämiselle. (ymmärrän, ettei äiti jaksa lapsen kitinää mutta silti!)
2. Otti tavaroitani ilman lupaani
3. Teki selväksi, että pojat eivät saa käyttää pinkkejä tavaroita, sillä pinkki on tyttöjen väri.

Ja näin tämä poika ei seuraavalla kerralla halua pinkkiä höyhentä ja tytöt hinkuvat pelkkiä pinkkejä höyheniä kun saavat tietää, että seuraavaksi leikitään höyhenillä. Siru, sinä hävisit pelin.

Tässä loppukevennykseksi kuva höyhenestä, jonka yksi taapero kuolasi. Että sen pitikin olla se pinkki.

Katsokaa, ettei lapset laita niitä höyheniä suuhun, ettei ne vahingossa nielase niitä...

Vielä lopuksi haluan sanoa, että minulla ei ole mitään pinkkiä vastaan, sen vaan ei tarvitsisi olla tyttöjen yksinoikeus tai "homoa" miesten käytössä. Se on kaunis väri, kuten kaikki muutkin. Pinkki sopii huutomerkiksi tai ilonpilkuksi vaatteisiin, vaaleanpunaisesta asukokonaisuudesta tulee heti tyttömäisempi vaikutelma (mistäköhän johtuisi) ja hauskin näky on keski-ikäiset tädit pinkeissä huppareissa/verkkapuvuissa. Lemppari-klassinen-yhdistelmä pinkin kanssa on harmaa. Lemppari riemunkirjava yhdistelmä on pinkki-oranssi.