Varoitus: Seuraava teksti sisältää erään pelin hypettämistä.
Saimme kutsun tätini poikaystävän (nyk. aviomies) luokse. Jännitti. Olin nähnyt hänet joskus aikaisemminkin mutta se oli niin sellainen jännittynyt ja kohtelias tapaaminen. Nyt pääsisin näkemään millainen hän todella on ja eritoten millainen hänen kämppänsä mahtaisi olla.
Suureksi ilokseni hän paljasti nörtimmän puolensa esittelemällä
pleikkaykkösen ja ihastuttava Vib-Ribbon pelin. Pelasimme aina vain. Ensin konkari näytti mallia, jonka jälkeen me lapset vuorotellen rämpyteltiin ohjainta. Meillä oli game cube kotona, mutta tämä pleikkari oli uusi tuttavuus. Saimme kokeilla tätä peliä vuorotellen aina kunnes hävisimme pelin. Ai sitä riemua kun pääsin vaikeimmalle tasolle asti. Hyötyä oli rytmitajusta, mutta välillä se oli riesanakin. Biisissä lasketaan neljään, periaatteessa olisi pitänyt painaa takapotkuilla eli "off beat", mutta painallus täytyi tehdä aina hivenen ennen varsinaista iskua. Tämä oli raivostuttavaa ku rytmikorvani yritti korjata liikkeitäni.
Peli on visuaalisesti hyvin yksinkertainen mikä sopii aivan mainiosti, koska ei siinä kyllä pystyisi keskittymään taustavideon kanssa. Tässäpä sitten kotona ulkomuistista piirretty tiivistelmä siitä mitä on Vib-Ribbon.
Yksinkertaisia viivoja ja pelkistettyjä hahmoja. Kun katsoin äskettäin seuraavan Tutoriaalivideon, voin kyllä kehua, että on "oppi jäänyt päähän".
<iframe width="560" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/cFXz_xKQa40" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>
Hauskin plussa oli korvamatobiisien lisäksi se, että pelin pyöriessä voi ottaa pelilevyn pois ja laittaa tilalle minkä tahansa cd-levyn. Ohjelma tekee siitä oman Levelinsä. Aikas mahtavaa! Olisikohan tuota peliä jollain? Ainiin... tarvitsisihan siihen sitten sen pelikonsolinkin...
No joka tapauksessa tästä peli-päivästä tuli ihana muisto, jonka jälkeen todella "hyväksyin" tätini kumppanin. :) Kaikkea hyvää ihanalle tädilleni perheineen!^^ <3
"Mieleni minun tekevi, aivoja ajattelevi" Lifestyle-meininkiä. Tässä blogissa et säästy pikkuranteilta, hyvän tuulen ilopillereiltä ja huokauksilta ja söpöydeltä. Täältä löytyy tekstiä perusteellisesta vaalityöskentelystä elämän laatuun. Aloitin blogini kouluprojektina, sittemmin se on ollut opinnäytetyöni ohella "kirjoita mitä vain, jotta pääset kirjoittamisen makuun", ja nyt se on ehkä hyvin epämääräinen päiväkirja. Tutustu ja ihastu, saa ehdotella vapaasti aiheita.
lauantai 5. joulukuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä tuli mieleesi? Kirjoita se auki!