Seitsemäs luukku!

Varoitus: Tämä teksti sisältää pohdiskelua pettymyksen sietokyvystä, sekä katumisesta.

"Mitään en kadu!" on lausumus jonka kuulee vastoinkäymisen tai epäsuotuisammaksi arvioidun päätöksen jälkeen.

On asioita joita kadun jälkeen päin. Yksi on se, että joskus olen liian kohtelias. Oletteko joskus nähneet kaupassa jotain silmiinpistävän ihanaa, tarkastelleet, sovittaneet sitä päällenne ja todenneet: Tämä on kuin minulle tehty. ??? Katsotte hintalappua ja sen jälkeen virnistäneet ikävästi; turhan hintava. Jos elää tiukalla budjetilla on pakko oppia sietämään pettymyksiä, koska kuitenkin vanhoilla vaatteilla pärjää, mutta ilman ruokaa ja lämpöä ei... Se haikeus kun joutuu viemään ihanuuden takaisin paikalleen. Siitä pääsee kyllä eroon ja asiat unohtuu.

Yhden ihanuuden tulen muistamaan hamaan loppuuni asti:

Tällä on tarinansa. Joulu tuli ja sain lupauksen: Talviloman jälkeen kun tulee talviale, käydään vaatekaupassa ja saat valita sieltä jotain kivaa. "Käydään täällä!" hihkaisi ostajapäättäjä." "Siellä on sitten yleensä tosi kalliita vaatteita." Totesin kuivasti. "Ei se haittaa." kommentoi ostajapäättäjä. Elättelin toivoa. Nytkö todellakin saisin ostaa mitä haluaisin? Siellä se oli. Täydellisyyttä hipova farkkumekko. Sopivan nuorekas, kauniita yksityiskohtia ja paras osa: Se ei pussittanut selästä! Lievän notkoselkäni ja lyhyen torsoni ansiosta monet vyötäröt on suunniteltu turhan alas, jolloin ne jäävät oikealle vyötärölleni asettuessa pussittamaan selästä.

Jotain "ihanaa" olikin sitten liikaa. Jotain kivaa olisi ollut sopiva.

Ei se mekko ollut hintansa väärti. Sellaisen samantapaisen saisi varmasti muualtakin ja paljon halvemmalla ja oikeastaan eihän tuollaisella farkkumekolla ole mitään käyttöä kun ei se ole juhlavakaan... Menimme alennusrekin luokse. Yleensä kun itse shoppailen riennän alelaareihin, mutta voi elämänkevät sentään oliko nyt ihan pakko huudella niitä alennuksia siellä muiden kuullen. Tiedän kyllä, että jotkut ajattelisivat: Senkin kiittämätön lurjus, joku sentään tarjoitui jotain sinulle ostamaan. Mutta sama se on ollut aina. Ota sieltä minkä jäätelön haluat. Sitten kun otat niin "Voi kyllä sitten sen kalleimman menit ottamaan". On kohteliasta valita asioita sieltä halvemmasta päästä, mutta kyllä nyt sentään jos lahjaksi tai muuten erikoisemmaksi eleeksi tarjoudutaan maksajaksi, voisi kyllä sitten ajatella sitä kalleinta vaihtoehtoa ja mennä sen mukaan tiettyyn kauppaan/ravintolaan/liikkeeseen.

Sain pikkumustan, joka oli päälleni turhan isoa kokoa, sillä ostaja-päättäjän mielestä vaatteiden ei tarvitse olla tyköistuvia. Ymmärrän että makkarankuoret eivät minua pue. Se tuli todistettua tässä vähän aika sitten kun menin kaverin kanssa etsimään bilemekkoa, mutta tyköistuvat vaatteet voivat näyttää kyllä hyvältä! Niin ja vielä: Hyviä perusvaatteita käyttää paljon enemmän kuin juhlavaatteita. Yhtään tilaisuutta ei ole ollut pukeutua pikkumustaan, koska tämän hetken kaveripiireissä juhlien koodi on "smart casual", johon farkkumekko olisi sopinut niiiiiiin hyvin. Aina hieman katkerana päätän tämän luukun tähän, ja tämän jälkeen olen aina pyytänyt lahjat rahana.

Kuudes luukku!

Tää tulee tälleen jäljissä, mutta:
Varoitus: Unohdin kirjaimelliesti kirjoittaa itsenäisyyspäivänä. Hieman noloa, mutta nyt kirjoitan kaikkea mitä eilisestä tuli mieleen.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tässä menee mun ajatukset eilisestä, ilman erillistä mietiskelyä.

Tässäpä tällainen pirteä kuva. Saippuakuplat on kivoja. Mulla tahallaan paita juoponnapissa.
Itsenäisyyspäivä meni rennosti kotona.
Nukuin paljon.
Vähän haikea olo, kun viikonloppu ohi ja muuta kaikkea...
Katsoin animee ja telkkuu...
Oli rauhallista...
Syötiin hampurilaisia...
ja jätskii...

...haluun suklaata. Tänään on maanantai. Nälkä. Suunnittelin eilen joulujuhlia muskareihin.

Viides luukku!

Varoitus: Seuraava teksti sisältää erään pelin hypettämistä.

Saimme kutsun tätini poikaystävän (nyk. aviomies) luokse. Jännitti. Olin nähnyt hänet joskus aikaisemminkin mutta se oli niin sellainen jännittynyt ja kohtelias tapaaminen. Nyt pääsisin näkemään millainen hän todella on ja eritoten millainen hänen kämppänsä mahtaisi olla.

Suureksi ilokseni hän paljasti nörtimmän puolensa esittelemällä

Neljäs luukku!

Varoitus: Tässä tekstissä on animismia.

Missä olet

Kolmas luukku!

Kolmas kerta toden sanoo.... ei se nyt liity tähän kirjoitukseen mitään, kunhan annoin sen lauseen tulla ulos että pääsen jatkamaan.

Tässäpä seuraava kuva:

Jep! Ysiluokan musikaali! Tässäpä olen juuri kirjoittamassa ääneen muistiinpanoja, joissa luki lopussa: "Älä siis... kerro kenellekään. Niinhän se tosiaan olikin!" hihkaisin iloisesti. Yleisö nauroi. 

Yläasteen ysiluokat tekivät perinteisesti musikaalin. Meidän kohdalla tämä perinne meinattiin

Toinen luukku!

Tässäpä seuraava kuva ja selitys:

Varoitus: Tämä teksti käsittelee kirjoitustaitojani sekä jotain määrittelemätöntä tyhjän paperin kammoa, sekä opiskeluvaikeuksia, sekä ratkaisuja selvitä niistä. Älkää sanoko minulle "Ei sulla ees oo mitään vaikeuksia (muhun verrattuna)!" kun se ei ole se pontti.

Mikseu tähän paperiin muodostu ensin yhtään mitään ja lopulta vain pelkkää höpötystä? Ei oo hyvä, ei oo hyvä!

Minulla on ollut "erinäisiä"vaikeuksia kirjoittamisen kanssa. Ensin tuijotan paperia ja alan lievästi ahdistua ideasta, että siihen pitäisi kirjoittaa jotain. Aloittaa yhsellä sanalla, muodostaa yksi lause, yksi virke ja lopulta kappale. Hui kuinka puistattaa! Tämmöinen vapaasta tahdosta omien ajatusten julkituominen on ihan eri juttu!

1. Kalenteriluukku

Joulu tulla jolololo-jollolo-jollolo-loo....

Enkä ole kirjoittanut vähään aikaan, joten aloitampa tällaisen miniblogistelun. Joka päivälle tulee yksi kuva ja siihen liittyvä juttu.

Varoitus: Nämä kuvat eivät tule aikajärjestyksessä, eikä niiden etenemisessä ole varmastikaan mitään muuta logiikkaa.

Ensimmäinen luukku on ensimmäinen cosplay-asuni!

Tätä voisi kutsua

Leukailua

Varoitus: Tämä teksti sisältää historiaa ja pohdiskelua ylikasvaneesta leuastani. Tässä ei ole paljoa kuvia. Tämä ei ole myöskään vinetys omasta ulkonäöstäni vaan valmistautumisesta ja  kertomus leukani ja hampaitteni kanssa kulkemastani tiestä.

Minulla on terävä leuka. Tämä on tullut erittäin selväksi ystäviltäni, toiset taas eivät huomaa mitään. Onhan se terävä ja vieläpä hyvin ylikasvanut. Viisauden hampaatkin ovat päässeet ylipuhkeamaan, sillä tilaa suussa on todella paljon ja uskon sen olevan syy siihen, että puren helposti poskiini. Se muuten sattuu! Sitten kun se puremisen takia turpoaa, siihen on vielä helpompi purra. Syöpä siinä sitten varovasti  ja hitaasti jotain pehmeitä mössöjä seuraavat kolme päivää, jotta turvotus laskisi.

Sitä ei etuprofiilissa huomaa, mutta sivuprofiilissa kylläkin. Ja vielä tiedoksi niille jotka ihmettelevät:

Mukavuudenhaluisuutta

Olen mukavuudenhaluinen:

Varoitus, jos huomaa samaistuvansa tähän leikkimieliseen ja liioittelevaan ja todella provosoivaan tekstiin, saattaa olla vaarana liika mukavuudenhaluisuus, ja näin kateuden ja epätoivon iskeminen ahkerille ja paikoillaan osaamattomille ihmisille. :P

Niin se vain on, että laiskuus on parasta.

Miksei enää nähdä?

Varoitus: Tämä teksti ei varsinaisesti ole angstia mutta kyllä sen sellaiseksikin voi halutessaan tulkita. Tein tekstin osittain kieli poskella, mutta on siinä totuutta toinen puoli. Älkää hätäilkö, uskon, ettet Sinä ihana lukija ole ainoa, joka huokaisee tämän tekstin jälkeen syvään.

Eräs kirjoitti, että häntä ärsyttää kuinka kukaan ei ikinä kysy häneltä että mitä kuuluu vaan hän kysyy muilta. Kukaan ei myöskään halua tulla hänen luokseen koska hän asuu liian kaukana. Oikeasti nämä ystävät asuvat yhden tai kahden bussin päästä hänestä ja pk-seudulla on helpompi liikkua kuin muualla Suomessa. Hän halusi kertoa tämän viestin julkisesti, eikä jokaiselle erikseen. Loppukateetiksi hän kirjoitti, ettei hänellä mene hyvin.

Mietin kirjoitusta. Ensin meinasin kirjoittaa jotain ymmärrän ja tiedän tunteen, sitten meinasin kirjoittaa että kerro nyt sitten mikä menee huonosti kun ei ole kiva jättää asioita arvailujen varaan, kunnes alkoi "ranttaussuoni tykyttää". Siispä vastasin näin: